Show Bookstore Categories

Pylväsvuosta

Byaila ängeslevä

Usually printed in 3 - 5 business days
Sysäys tämän kirjasen syntymiseen lähti Suomen Kulttuurirahaston tukemasta Pohjavirta-hankkeesta, jonka osana Jussi Ängeslevä ja Jaakko Mattila kehittivät tilataideteosta “Pylväsvuo” Pylvään kylälle. Teoksen sisältöä hakeakseen he lähestyivät kyläläisiä kirjeellä, jolla pyydettiin muisteloita kuvina tai tekstinä. Kevään 2015 aikana sisältö kehittyi kuitenkin niin laajaksi, että kootut tarinat alkoivat vaikuttaa siltä, että tässähän voisi olla jo kyläkirjan aloitusaineisto. Tässä versiossa on Pylväsvuon julkistamiseen 1.8.2015 asti kerätty aineisto. Taiteilijakaksikon juuret ovat Ängeslevässä ja siksi muisteluosuus keskittyy lähinnä sinne. Ajatuksena on ollut, että sisältö kasvaa ja muokkautuu kyläläisten voimin, uusin (vanhoin) tiedoin, tarinoin, kenkälaatikkokuvin ja muisteluin. Digitaalisesti tulostettavaa kirjaa voi helposti muokata ja laajentaa, joten perinteisestä “painoksesta” ei oikeastaan edes voida puhua. Ensimmäisestä versiosta tulostettiin neljä kappaletta.

Details

Publication Date
Dec 1, 2015
Language
Finnish
ISBN
9781326493813
Category
History
Copyright
All Rights Reserved - Standard Copyright License
Contributors
By (author): aila ängeslevä

Specifications

Pages
174
Binding
Linen Wrap
Interior Color
Black & White
Dimensions
US Trade (6 x 9 in / 152 x 229 mm)

Ratings & Reviews